NEWS

Hmm.. juu pikainen kirjoitus luvassa :--)
Päivitän sivun ulkoasun, siksi minusta ei ole kuulunut vähään aikaan.
Teen ulkoasun luultavasti itse. Yritän saada viikonlopuksi uuden ulkoasun valmiiksi.
Sitten alan kirjoittelemaan päivittäin.. ja tämä on lupaus!! Jotenkin en vain pidä ulkoasusta, niin ei huvita kirjoittaakaan.. olen perfektionisti tiedetään : D

Yritän nyt siis taas parantua. Paino on laskenut, mutta en rupea enää kirjoittelemaan tänne kiloja tai kaloreita. Voimia kaikille!

Stop it.

Kuten lupasin, tulin kirjoittamaan. Nostakaa siis minulle hattua. Herätessäni aamulla olin varma, että tästä päivästä tulisi hyvä päivä.. olin kuitenkin väärässä, siitä tuli kaikkea muuta kuin hyvä. Valmistauduin lähtemään kouluu normaaliin tapaan.. kävin pesulla, meikkasin ja valitsin vaatteet. Kun olin pukenut katsoin itseäni peilistä, koska halusin katsoa miltä näytän. Kuten arvata saattaa.. näytin todella valtavalta. Painoni oli kyllä laskenut eilisestä melkein kilon, mutta silti olin maailman lihavin ihminen. Aloin itkeä.. en voisi mennä tämän näköisenä kouluun. Reiteni olivat suuret ja löllyvät.. Itkin itkemistäni ja soitin äidille.. Huusin ja vaahtosin hänelle, kuinka lihava olen. Äiti sanoi, että mene vain kouluun et sinä ole lihava.. vastasin, että hyvä on mutta sitten myöhästyn, koska minun täytyy löytää jotain vielä valtavampaa päälleni ja, että en haluaisi mennä myöhässä. No äiti yritti saada minut menemään, mutta intin vastaan.. sanoin, että en jaksa enää elää ja että haluan kuolla. Sellaista itsevihaa en ollut koskaan aikaisemmin tuntenut. Meinasin ihan tosissani viiltää tänään, mutta sain aikaan vain pienen naarmun. Olen surkea kun en uskalla, tiedetään.

En siis mennyt kouluun ja se oli kyllä virhe. Olen vain syönyt ja oksentanut koko päivän. Ihan kamalaa.. olen hävinnyt. En osaa olla oksentamatta. En halua lihoa, mutta haluan myös parantua. Silti minä tahdon yrittää parempaan.. elämässä on paljon muutakin kuin kalorit ja paino. En ole siis luovuttanut vielä, enkä luovutakkaan! Niin kauan kun minussa henki pihisee aijon taistella!

Olen kuitenkin saavuttanut tänään jotakin.. söin lämpimän ruuan vaikka vannnoin, etten syö sitä. En ole edes oksentanut sitä ulos, toisin kuin kaiken muun. Huomenna menen rohkeasti kouluun, vaikka se pelottaakin. Minun täytyy kohdata pelkoni.. ehkä kukaan ei huomautakkaan, että olen lihonut. Pitäähän sitä kokeilla. Nyt kuitenkin täytyy mennä pakkaamaan, koska keskiviikkona on se muutto ja huoneeni on kuin myrskyn jäljiltä. Hyvää loppuiltaa kaikille tärkeille, mutta ei vähäisille lukioilleni!

And I know I can't take it back

Anteeksi, että en ole taaskaan viitsinyt kirjoittaa blogiini.. on tapahtunut niin paljon. Ensinnäkin.. yksi viikko meni siihen kun äiti löysi vaakani, jonka olin siis salaa ostanut. Hän suuttui minulle enkä päässyt koneelle kirjoittamaan.. sitten.. olen lihonut. En ole kehdannut kirjoittaa.. se on säälittävää, koska en ole onnistunut laihtumaan. Olen vain lihonut lomalla.. jopa kaksi kiloa! Hyi.. ja se on paljon. Vihaan itseäni. Haluaisin laihtua, mutta haluan myös yrittää päästä elämässäni eteenpäin. Olen ristiriitaisessa tilanteessa.. en tiedä mitä tehdä. Osa minua haluaa vain laihduttaa, mutta toinen osa haluaisi olla terve ja vapaa. Voisin vain lentää pois uuteen elämään, ehjillä siivillä. Onko se mahdollista? Minusta tuntuu, että ei.. mutta aijon yrittää. Sitten on se muuttokin vielä edessä. Talomme remontoidaan ja joudumme muuttamaan äitini kanssa evakkoon.. en kuitenkaan jaksa nostella niitä painavia laatikoita, mutta olen yrittänyt auttaa pakkaamisessa sun muussa.

Olen nähnyt erästä ystävääni aika paljon tässä lomalla. Nyt kuitenkin olen surullinen ja samalla vihainen hänelle. Hänellä on uusi ystävä, josta hän välittää ja pitää enemmän.. tai siltä se ainakin tuntuu. Hän puhuu hänelle enemmän kuin minulle, vaikka ennen hän vuodatti kaikki murheensa minulle. Nyt hän ei kerro minulle mitään.. väittää vain, että jaksaa kyllä olla kanssani. Aina kuitenkin kun olen hänen kanssaan, tuntuu kuin hän haluaisi minusta äkkiä eroon.. aina selittelemässä "pitää tehdä läksyt". Sitten saan tietää, että hän vain jutteleekin jollain foorumilla sen uuden ystävänsä kanssa. Olen pettynyt.. hän ei välitä. Ehkä siksi osa minusta haluaakin yhä enemmän vain laihduttaa ja kuolla pois.

Tänään olen oksentanut kaksi kertaa. Tuntuu pahalta, mutta paino on aivan liian korkealla.. haluan painaa taas enintään saman verran kuin hieman yli viikko sitten. Miten olen voinut repsahtaa näin pahasti? Olen vain syönyt kuin pikku-porsas.. ja huomenna alkaa koulu. Miten kehtaan mennä sinne? Olen järkyttävä valas! Pakko se on kuitenkin mennä, se on minun työni ja velvollisuuteni. Nyt minun täytyy kuitenkin mennä, mutta kirjoitan huomenna. Oikeastaan, LUPAAN kirjoittaa :)

I can't understand .

Plaah joo, en ole jaksanut kirjoittaa ja olen hyvin pahoillani siitä. Tämä viikko on mennyt tavalliseen tapaan päin persettä. En vaan jaksa enää tätä.. Paino on toki laskenut, mutta en kestä tätä ahmimista ja oksentelua. Tänäänkin olen syönyt tajuttomasti ja oksentanut kaiken ulos, tietysti. En pysty pitämään mitään sisälläni. Ensimmäinen ajatukseni on aina "o-ou.. mitäs nyt menit tekemään läskiporsas, nyt sinä lihot! nyt heti halailemaan posliinikuningatarta ja äkkiä!" Olen jopa alkanut jälleen kammoksumaan vitamiinejani.. niissä on pakko olla kaloreita. En syö niitä enää. En suostu syömään edes särkylääkettä. Mitä jos siinäkin on jotain kaloreita? Tai rasvaa ja sokereita? Kuvottavaa..

Onnistuin myös sairastumaan. Nyt olen 38 asteen kuumeessa ja silti oksentelen ja syön. Olen ihan voimaton.. voisin pyörtyä. Ajattelin mennä tämän postauksen jälkeen melkein heti nukkumaan. Haluaisin, että aamu tulisi pian jotta saisin tietää aamupainoni. Nyt bmi on 14,6. Se on liikaa tiedetään. Joskus se oli vielä hieman päälle 12, mutta olin silti lihava. Iso, valtava, plussapallo. Toivon, että vielä jonakin päivänä voin katsoa peiliin hymyillen ja ajatella, että olen kaunis sellaisena kuin olen. Voiko se olla mahdollista? Enhän minä parane. Kaikki yrittävät vain auttaa, mutta kaikki se vaiva on turhaa. Minä en parane. Onhan se jo nähty. Ties vaikka osastosta alettaisiin pian taas puhumaan.. Pelkään, mutta haluan parantua. Minulla ei vain ole voimia siihen tai siltä ainakin tuntuu. En haluaisi tehdä läheisilleni sitä, että joudun taas osastolle. Mutta minkäs minä sille voin jos en hyväksy itseäni? Niin.. Kertokaa se minulle.

Tunnen sen kuinka kaikki valuu pois.. kuin hiekkaveistos joka murenee käsiini jättäen minut yksin tähän pimeään, synkkään maailmaan. Täällä kukaan ei ymmärrä tai osaa auttaa, päästämään irti minusta ja kehostani. Pois pahasta. Minä olen itseni vihollinen.

What would you do?

Niin se helmikuu sitten lähti käyntiin. Minun osaltani todella huonosti, sillä painoni oli noussut jopa 300g eilisestä. Olen niin vihainen itselleni.. miten ihminen voikaan epäonnistua näin pahasti? Tunnen suurta syyllisyttä. Ja sama syöminen on jatkunut tänään.. aamupalasta onnistuin luistamaan, melkein. Söin pari lusikallista mysliä, mutta sekin on liikaa. Päivällä olin onnellinen, kun sain olla parhaan ystäväni kanssa pitkästä aikaa. Söin lounaan ilman syyllisyydentunnetta ja jopa jälkiruokaa ystäväni kanssa, amerikkalaisia suklaaleivoksia eli brownies. Olin pitkästä aikaa onnellinen.. tunsin, että minulla oli joku joka välittää minusta sellaisena kuin olen.

Kävimme yhdessä ystäväni ja koirani kanssa ulkona kävelemässä pienen lenkin. Oli kylmä emmekä siksi kärsineet olla siellä kauaa, mutta meillä oli hauskaa. Puhuimme paljon, mutta emme puhuneet lainkaan syömisestä. Se oli vapauttavaa!

Nyt onkin sitten jo ilta.. ja olen hyvin ahdistunut. Tunnen syyllisyyttä syömisistäni ja äskeisestä.. sain kamalan kohtauksen ja söin viisi brownieta. Ahdistuin niin kamalasti, että minun oli pakko mennä suihkuun. Onneksi äiti ei estellyt, koska ei huomannut kun söin niitä hieman vaivihkaa. Hän varmaan luuli, että söin niitä vain yhden. Olen vihainen itselleni koska menin mokaamaan, mutta samalla olen vihainen iselleni siitä että oksensin. Olenko jälleen samassa jamassa kuin viimevuonna? Ei.. tämä on pahempaa, silloin en oksennelut ja ahminut. Minun on ryhdistäydyttävä ja syötävä mahdollisimman vähän huomenna. En halua lihoa, silloin olisin vielä kuvottavampi kuin nyt. En pysty katsomaan itseäni peilistä, en siedä peilikuvaani. Reiteni, käteni, vatsani ja koko olemukseni.. olen pyöreä plussapallo.

Vihaan tätä, mutta samalla vihaan myös itseäni. Miksen voi vain hyväksyä itseäni sellaisena kuin olen? Miksi haluan olla täydellinen? Osasto ei auta, hoito ei auta, mikään ei auta.. en usko enää, että minulla on tulevaisuutta.

Huomasin ilokseni, että olen saanut muutaman lukijan. Kiitos teille siitä! Aika itseään toistava postaus tällä kertaa, mutta viikonloppuisin tapahtuu harvemmin mitään ihmeellistä.. ainakaan minulle. Huomenna onkin sitten varmaan enemmän kirjoitettavaa, ainakin toivottavasti.

Does someone hear my cry?

Tämä päivä on mennyt suoraan sanottuna päin persettä. Olen syönyt tajuttoman paljon. Ja ketä tästä saankaan syyttää? Rakasta äitini tietysti. Nyt hän on päättänyt, että minun täytyy syödä aina hänen valvovan silmänsä alla.. ja se idiootti keksi vielä aloittaa ruokalevotkin.. eli ei suihkua aterioiden jälkeen. Jäin myös taas kiinni roskakoriin oksentamisesta. Toden näköisesti siis lihon reilusti viikonlopun aikana.

Nyt bmi on 14.7, mikäli oikein laskin kännykälläni. Mutta odottakaas kunhan viikonloppu on taas takana päin.. silloin se on varmasti taas kamalat 14.9. En voi sietää näitä läskejä, jotka löllyvät liikkuessani ympärilläni. Joskus olin vielä pieni, laiha ja kaunis. Bmi oli vähän päälle 12. Nyt olen lihava, itsekuriton porsas.. kiitos osaston. Olen kaksi kertaa ollut suljetulla osastolla pakkohoidossa anoreksiani takia.. mutta nyt näyttää siltä, että tämä on kääntymässä bulimiaksi! En pysty aina hillitsemään itseäni. Olen itsekuriton rääpäle, eikä minusta ole mihinkään.

Keskiviikkona minulla on psykologi, eli punnitus tietysti siinä samalla. Viime viikolla peruin kaikki käyntini, koska en halunnut mennä.. en jaksa kuunnella sitä samaa saarnausta. En ole ollut aktiivinen koulussakaan. Koulu ei maistu, kun olen niin iso läskimonsteri.. mutta yritän nyt ottaa itseäni niskasta kiinni. Pakkohan minun on päästä läpi, jotta voin jatkaa sitten lukioon. Haluaisin parantua siihen mennessä, mutta kukaan ei osaa auttaa.. onhan se jo niin monta kertaa nähty. Olen ikuisesti sairas anorektikko, enkä tule saavuttamaan elämässäni mitään. Mikäli elän vielä aikuisena, elän luultavasti sossujen rahoilla. Toivoisin parempaa tulevaisuutta, mutta voimani eivät yksinkertaisesti riitä tästä pois taistelemiseen. En selviä yksin. Ei minulla ole ketään johon voisin aina vaikeina hetkinä turvautua.. ketään ei kiinnosta. Olen menettänyt niin paljon tämän sairauden takia ja silti minä jatkan.

No, kävin tässä päivällä koiranki kanssa ulkona.. juoksin tietysti salaa, kun en liikuntaa saa harrastaa. Vatsani oli niin täynnä ruokaa, että meinasin oksentaa juostessani.. Huoh, säälittävää. Ei siinä kyllä paljon kaloreita edes kulunut, kun sain olla vain 15 minuuttia ja olen syönyt kuitenkin kuin hevonen. Illalla on pakko päästä keinolla millä hyvänsä suihkuun oksentamaan. Minulla ei ole vaihtoehtoja.

Yritän kirjoittaa blogiini päivittäin kuulumisiani. Tämä on minun tapani purkaa päivittäistä pahaa oloani ja ahdistustani syömisistäni. Tarkoitukseni ei ole pahentaa kenenkään sairautta! Sitä en missään nimessä halua, koska tiedän miten kamala sairaus anoreksia lopulta on. En ole mikään pro-ana, joka ihailee luita ja anorektista elämäntapaa. Haluan vain olla kaunis ja täydellinen, mutta en usko olevani sitä koskaan, ellen parannu. Toivon, että se olisi vielä tulevaisuudessa mahdollista..