Does someone hear my cry?

Tämä päivä on mennyt suoraan sanottuna päin persettä. Olen syönyt tajuttoman paljon. Ja ketä tästä saankaan syyttää? Rakasta äitini tietysti. Nyt hän on päättänyt, että minun täytyy syödä aina hänen valvovan silmänsä alla.. ja se idiootti keksi vielä aloittaa ruokalevotkin.. eli ei suihkua aterioiden jälkeen. Jäin myös taas kiinni roskakoriin oksentamisesta. Toden näköisesti siis lihon reilusti viikonlopun aikana.

Nyt bmi on 14.7, mikäli oikein laskin kännykälläni. Mutta odottakaas kunhan viikonloppu on taas takana päin.. silloin se on varmasti taas kamalat 14.9. En voi sietää näitä läskejä, jotka löllyvät liikkuessani ympärilläni. Joskus olin vielä pieni, laiha ja kaunis. Bmi oli vähän päälle 12. Nyt olen lihava, itsekuriton porsas.. kiitos osaston. Olen kaksi kertaa ollut suljetulla osastolla pakkohoidossa anoreksiani takia.. mutta nyt näyttää siltä, että tämä on kääntymässä bulimiaksi! En pysty aina hillitsemään itseäni. Olen itsekuriton rääpäle, eikä minusta ole mihinkään.

Keskiviikkona minulla on psykologi, eli punnitus tietysti siinä samalla. Viime viikolla peruin kaikki käyntini, koska en halunnut mennä.. en jaksa kuunnella sitä samaa saarnausta. En ole ollut aktiivinen koulussakaan. Koulu ei maistu, kun olen niin iso läskimonsteri.. mutta yritän nyt ottaa itseäni niskasta kiinni. Pakkohan minun on päästä läpi, jotta voin jatkaa sitten lukioon. Haluaisin parantua siihen mennessä, mutta kukaan ei osaa auttaa.. onhan se jo niin monta kertaa nähty. Olen ikuisesti sairas anorektikko, enkä tule saavuttamaan elämässäni mitään. Mikäli elän vielä aikuisena, elän luultavasti sossujen rahoilla. Toivoisin parempaa tulevaisuutta, mutta voimani eivät yksinkertaisesti riitä tästä pois taistelemiseen. En selviä yksin. Ei minulla ole ketään johon voisin aina vaikeina hetkinä turvautua.. ketään ei kiinnosta. Olen menettänyt niin paljon tämän sairauden takia ja silti minä jatkan.

No, kävin tässä päivällä koiranki kanssa ulkona.. juoksin tietysti salaa, kun en liikuntaa saa harrastaa. Vatsani oli niin täynnä ruokaa, että meinasin oksentaa juostessani.. Huoh, säälittävää. Ei siinä kyllä paljon kaloreita edes kulunut, kun sain olla vain 15 minuuttia ja olen syönyt kuitenkin kuin hevonen. Illalla on pakko päästä keinolla millä hyvänsä suihkuun oksentamaan. Minulla ei ole vaihtoehtoja.

Yritän kirjoittaa blogiini päivittäin kuulumisiani. Tämä on minun tapani purkaa päivittäistä pahaa oloani ja ahdistustani syömisistäni. Tarkoitukseni ei ole pahentaa kenenkään sairautta! Sitä en missään nimessä halua, koska tiedän miten kamala sairaus anoreksia lopulta on. En ole mikään pro-ana, joka ihailee luita ja anorektista elämäntapaa. Haluan vain olla kaunis ja täydellinen, mutta en usko olevani sitä koskaan, ellen parannu. Toivon, että se olisi vielä tulevaisuudessa mahdollista..