What would you do?

Niin se helmikuu sitten lähti käyntiin. Minun osaltani todella huonosti, sillä painoni oli noussut jopa 300g eilisestä. Olen niin vihainen itselleni.. miten ihminen voikaan epäonnistua näin pahasti? Tunnen suurta syyllisyttä. Ja sama syöminen on jatkunut tänään.. aamupalasta onnistuin luistamaan, melkein. Söin pari lusikallista mysliä, mutta sekin on liikaa. Päivällä olin onnellinen, kun sain olla parhaan ystäväni kanssa pitkästä aikaa. Söin lounaan ilman syyllisyydentunnetta ja jopa jälkiruokaa ystäväni kanssa, amerikkalaisia suklaaleivoksia eli brownies. Olin pitkästä aikaa onnellinen.. tunsin, että minulla oli joku joka välittää minusta sellaisena kuin olen.

Kävimme yhdessä ystäväni ja koirani kanssa ulkona kävelemässä pienen lenkin. Oli kylmä emmekä siksi kärsineet olla siellä kauaa, mutta meillä oli hauskaa. Puhuimme paljon, mutta emme puhuneet lainkaan syömisestä. Se oli vapauttavaa!

Nyt onkin sitten jo ilta.. ja olen hyvin ahdistunut. Tunnen syyllisyyttä syömisistäni ja äskeisestä.. sain kamalan kohtauksen ja söin viisi brownieta. Ahdistuin niin kamalasti, että minun oli pakko mennä suihkuun. Onneksi äiti ei estellyt, koska ei huomannut kun söin niitä hieman vaivihkaa. Hän varmaan luuli, että söin niitä vain yhden. Olen vihainen itselleni koska menin mokaamaan, mutta samalla olen vihainen iselleni siitä että oksensin. Olenko jälleen samassa jamassa kuin viimevuonna? Ei.. tämä on pahempaa, silloin en oksennelut ja ahminut. Minun on ryhdistäydyttävä ja syötävä mahdollisimman vähän huomenna. En halua lihoa, silloin olisin vielä kuvottavampi kuin nyt. En pysty katsomaan itseäni peilistä, en siedä peilikuvaani. Reiteni, käteni, vatsani ja koko olemukseni.. olen pyöreä plussapallo.

Vihaan tätä, mutta samalla vihaan myös itseäni. Miksen voi vain hyväksyä itseäni sellaisena kuin olen? Miksi haluan olla täydellinen? Osasto ei auta, hoito ei auta, mikään ei auta.. en usko enää, että minulla on tulevaisuutta.

Huomasin ilokseni, että olen saanut muutaman lukijan. Kiitos teille siitä! Aika itseään toistava postaus tällä kertaa, mutta viikonloppuisin tapahtuu harvemmin mitään ihmeellistä.. ainakaan minulle. Huomenna onkin sitten varmaan enemmän kirjoitettavaa, ainakin toivottavasti.